18-vuotias ”Barbie” meni leikkaukseen jo 16-vuotiaana – kuvat jakavat mielipiteitä
Kauneus on katsojan silmissä ja jokaisella henkilölle on omanlainen käsitys siitä mikä on kaunista ja miellyttävää.
18-vuotiaan Gabriela Jirackovan haaveena on ollut se, että hän tulisi aikuisena näyttämään Barbie -nukelta. Nuori nainen on nähnyt kovasti vaivaa unelmansa eteen – myös rahaa on palanut kymmeniä tuhansia euroja.
18-vuotias Gabriela alkoi muokkaamaan ulkonäköään jo 16-vuotiaana, jolloin vanhemmat kritisoivat tyttärensä päätöstä.
Botoksi, hiuslisäkkeet, meikki ja implantit ovat olleet kallis harrastus, mutta ne ovat vieneet Gabrielaa lähemmäksi hänen tavoitettaan.
“Omistin lukuisia Barbeja pienenä. Huomasin myöhemmin, että jotkin naiset tekevät leikkauksia näyttääkseen Barbielta, joten päätin ryhtyä samaan.”
Gabriela on suurentanut rintojaan, jonka seurauksena etuvarustus kasvoi C-kupista G-kuppiin asti. Vanhemmat maksoivat leikkauksen, jonka hinnaksi muodostui 4000 euroa.
”Äitini ei ole iloinen siitä, että käyn leikkauksissa, mutta hän iloitsee siitä että olen saanut tavoitella unelmaani.”
Gabrielalla kuluu päivittäin noin 3 tuntia, kun hän saa meikattua itsensä valmiiksi. Kulissien ylläpito on siis kallista sekä rahallisesti että ajallisesti.
Gabriela ei ole kuitenkaan vielä valmis kosmeettisten toimenpiteiden kanssa. Hän aikoo poistaa kylkiluita, jotta vyötärö muuttuisi kapeammaksi, lisäksi hän aikoo ottaa peppuimplantit.
“Olen aina ollut tyytyväinen ulkonäkööni. Muodonmuutoksellani ei ole siis mitään tekemistä huonon itsetunnon kanssa.”
Mitä mieltä olet Gabrielan ulkonäöstä? Jaa juttu Facebookissa!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 16-vuotiaasta pojasta naiseksi 17 kuukauden aikana – vaihe vaiheelta etenevä kuvakooste
- Et ole koskaan nähnyt näin likaista autoa – katso, kun se puhdistetaan aivan kuin uudeksi
- Tältä näyttää, kun yrität korjata kaiken itse – 20 huvittavaa kuvaa
- 10 hyytävää kuvaa, jotka osoittavat kuinka tärkeää turvavyön käyttäminen on
- Mikkelissä sijaitsevalla parkkipaikalla hässäkkä: ”Talvi pääsi yllättämään Tokmannin asiakkaat”
- 17 kuvaa, jotka saavat järjestelmälliset ihmiset takuulla hermostumaan
- Tämä uima-allas on aivan kuin unelma – katso, kun perhe täyttää sen ensimmäisen kerran
- Antiikki peilipöytä myynnissä suomikirppiksellä ja kahakan ainekset ovat valmiit: Lue keskustelu
- Kuvia, joiden jälkeen ei tee mieli laittaa ruokaa enää ikinä – 19 katastrofaalista mokaa
- Vinkit uudelle yrittäjälle – oma liiketila on mennyttä aikaa, nyt dropshipataan