18-vuotias poika painoi 150 kiloa – vuodessa tapahtunut muutos on suorastaan uskomaton

Kevin Creekman painoi 18-vuotiaana yli 150 kiloa, jonka vuoksi häntä kiusattiin. Vapaa-aikansa Kevin käytti pelatessaan tietokonepelejä, kuten esimerkiksi World of Warcraftia.
18-vuotias nuorukainen oli käynyt kahdessa leikkauksessa ylipainonsa vuoksi. Samankaltainen elämäntyyli olisi varmasti johtanut kuolemaan, jonka vuoksi suurta elämäntapamuutosta kaivattiin kipeästi.
1.
2. Kevin oli kokeillut useita erilaisia dieettejä, jotka eivät näyttäneet toimivan.
3. Lopulta hän löysi ystävän, jonka kanssa hän alkoi treenaamaan. Kaksikko motivoi toisiaan myös syömään terveellisesti.
4. Kevin kertoo pudottaneensa 80 kiloa painoa vuoden aikana. ”Löysin itseni aivan uudesta kehosta, jonka seurauksena ajattelin, että voisin aloittaa elämäni alusta”
5. Hänen kehossaan oli runsaasti ylipainosta johtuvia arpia, jotka hän halusi peittää tatuointien avulla.
6. Keviniä ei uskoisi enää samaksi henkilöksi.
7. Ystävien ja määrätietoisen asenteen avulla voi päästä pitkälle!
8.
Lähde: izismile.com
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kaunis nainen haastattelee mopokuskia – lähetys saa erittäin kostean käänteen kohdassa 0:10
- Feissarimokat: kuka väänsi tortun Santerin postilaatikkoon – mies raivoaa kunnes tajuaa totuuden
- Tällä tyylillä isket naisen kuin naisen – tai sitten et
- Mies jätti naisen tämän painon vuoksi: Kaksi vuotta myöhemmin hän joutuu katumaan
- Feissarimokat: terveellisesti herkutteleminen saa joidenkin ihmisten tunteet kuumenemaan
- Feissarimokat: Suomalaismummo kävi päälle Alepan paistohyllyllä – Jimi avautuu muille
- 10 kuvaa, jotka todistavat kuinka tuhma mielikuvitus sinulla on
- Feissarimokat: Kari antaa uudehkon uunin lonkerolavaa vastaan – ja joku tietenkin suuttuu
- Mies kohtaa nyrkkeilijän, jota hän haukkui netissä – ilme muuttui erittäin nopeasti
- Feissarimokat: 18-vuotiaalta naiselta kysyttiin paperit – ”miksi näin tehdään vielä 3 kuukauden jälkeen”