28-vuotias säästi tarpeeksi ja eläköityy miljonäärinä: näin hän teki sen
28-vuotiaan miehen sijoitukset voivat olla jopa 2,2 miljoonan dollarin arvoiset eläkeiän koittaessa.
Sean, joka tunnetaan nimellä ”Raha Velho”, on 28-vuotias bloggaaja ja talousanalyytikko jonka omaisuus on tällä hetkellä 250 000 dollaria. Jos hän lopettaisi säästämisen tänään, sijoitusten arvo tulisi olemaan noin 1,6 – 2,2 miljoonaa dollaria eläkeiän alkaessa. Tämä johtuu korkoa korolle-ilmiöstä, jonka sanotaan olevan maailman kahdeksas ihme.
Sean kertoo ettei hänen suunnitelmansa ollut monimutkainen. Nyt hän kertoo Business Insiderille, kuinka tämä oli mahdollista.
Täytin hetki sitten 28 ja olen säästänyt tähän päivään mennessä 250 000 dollaria. Suuret säästöt ovat tuoneet mukanaan yllättävän paljon julkisuutta. Kaiken hehkutuksen ja julkisuuden takana on kuitenkin paljon mielenkiintoisempi fakta. (250 000 dollaria on pääosin sijoitettu tylsiin, matalan riskin indeksirahastoihin, joka on myös miljardööri Warren Buffetin suosikki menetelmä.)
Olen säästänyt 250 000 dollaria ja jos en säästäisi rahaa enää koskaan, tulisin eläköitymään 1,6 – 2,2 miljoonan dollarin omaisuuden kanssa – inflaatio on laskettu mukaan!
Aikaisin aloittamisen voima
Joku sanoi minulle joskus että vanhat ihmiset pystyvät näkemään meidän tulevaisuuteemme. Tämä sanonta kiehtoi minua, sillä se on totta.
Ei, isoäitisi ei pysty kertomaan seuraavan iPhonen näytön kokoa. Mutta voimme nähdä tulevaisuutemme ihmisissä, jotka syntyivät ennen meitä. Vanhempien ja isovanhempien myötä näemme mitä tapahtuu, kun tekee liikaa töitä, pelaa liikaa, jättää terveyden huomioimatta tai kuinka hoitaa raha-asiansa.
Ja ollessani nuori, näin kaksi vaihtoehtoa sille kuinka talouteni tulisi menemään:
Moni vanhempi ihminen unohti säästää rahaa eläköitymistä varten. He ehkä unohtivat ettei työn tekeminen ole mahdollista ikuisesti ja eläköitymisen lähestyessä heidän stressitasonsa nousivat dramaattisesti, kun he tajusivat olevansa myöhässä säästämisen kanssa. Heidät oltiin tuomittu.
Samaan aikaan, sain tietää että vaatimaton isoisäni oli miljonääri. Hän oli tehnyt pienipalkkaista työtä, kasvattanut viisi lasta, mutta onnistunut säästämään indeksirahastoihin niin että korkoa korolle -ilmiö oli tuonut pankkitilille 1,2 miljoonaa dollaria eläköitymisen alkaessa.
Reitti oli selvä
Reitti 1: Minun ei tarvitse säästää. Voisin uppoutua pelkoon siitä, että menetän rahaa sijoittaessa. On ironista, että rahaa menettää kuitenkin tuhansia dollareita, kun ei sijoita.
Reitti 2: Voisin tehdä suunnitelman. Voisin itse oppia kuinka raha toimii, ja tekemällä pieniä muutoksia siihen mitä ostan nyt, tulisi olemaan valtava vaikutus vuosikymmenten aikana.
Valitsin 2. reitin.
Aloin ostaa osakkeita teini-iässä ja sijoitin kaikki ylimääräiset rahat jotka olivat saatavilla. Kun olin aikuinen, suunnittelin kuluni niin että rahaa ei menisi turhuuksiin, mutta pyrin kuitenkin maksimoimaan onnellisuuden.
En ostanut isoa taloa, upeaa autoa, design-vaatteita ja uusimpia elektroniikkatuotteita. Mutta en ollut onneton. Itse asiassa, säästöjeni ansiosta pystyin käyttämään enemmän rahaa asioihin jotka merkitsevät minulle, kuten esimerkiksi elämyksiin ja lukuisiin matkoihin. #tyypillinenmilleniaali…
Parasta kaikessa? Olen ollut täysin vapaa taloudellisesta stressistä, kiitos siitä kuuluu korkoa korolle -ilmiölle joka kasvattaa omaisuuttani itsestään.
Ennen kuin tajusin, olin 25-vuotias ja minulla oli 100 000 dollarin säästöt. Perustin blogin ja aloin raportoimaan kuukausittain rahastoni arvonmuutoksesta.
Ja sitten pääsemme tähän päivään. Vaikka en ole koskaan tienannut kuusinumeroisia summia vuodessa (itse asiassa noin 50 000 dollaria vuodessa) omaisuuteni arvo saavutti juuri 250 000 dollaria.
Nyt tulee mielenkiintoisin osuus
Mitä jos lopettaisin säästämisen tänään?
Päätin tehdä kokeen muutama viikko sitten. Säästän tällä hetkellä kuin hullu, mutta mitä jos lopettaisin kokonaan?
Otin korkolaskurin esiin – kyseessä on täysin tavallinen laskin, joka sisältää muutaman ylimääräisen korkoa korolle nappulan.
Asetin laskimeen tiedot, jotka vastasivat tätä:
- En tulisi koskaan säästämään senttiäkään elämäni aikana
- Sijoitukseni tuottaisi 6-7 % vuodessa, joka on osakemarkkinoiden keskimääräinen vuosituotto, kun inflaatio otetaan huomioon.
- Antaisin rahastojeni kasvaa 60-vuotiaaksi asti.
Kirjoitin numerot ylös, painoin enteriä, ja meinasin pudota tuoliltani.
6% vuodessa tarkoittaisi 1,5 miljoonaa dollaria 60-vuotiaana!
7% tarkoittaisi 2,1 miljoonaa dollaria 60-vuotiaana!
Korkoa korolle-ilmiö on yksi universumimme ihmeistä
Laskin mukaan 3% vuosittaisen inflaation, jos en olisi laskenut inflaatiota mukaan omaisuuteni olisi ollut reilu 5 miljoona dollaria.
Joten mitä sitten?
Ihmiset ovat vuosikymmenten ajan tehneet työtä, jota he vihaavat siinä toivossa että rahaa riittäisi eläkkeeseen. Moni ei silti koskaan saavuta tavoitteitaan.
Ja olen periaatteessa ratkaissut ongelman ”uhraamalla” muutaman vuoden nuoruudestani. Olen jo nyt päässyt tavoitteeseen, joka aiheuttaa valtavasti stressiä joka puolella maailmaa. Tämän ansiosta olen avannut itselleni lukuisia mahdollisuuksia.
Säästöjeni avulla voisin periaatteessa tehdä näitä asioita:
- Lopettaa säästämisen kokonaan ja käyttämään kaiken päivittäiseen elämään
- Jatkaa säästämistä ja tehdä itsestäni ökyrikkaan
- Lopettaa stressipitoisen urani finanssialalla ja tehdä pienipalkkaista unelmatyötä
- Ottaa sapattivuoden töistä ja matkustaa ympäri maailmaa
- Tai voisin säästää kuin hullu ja eläköityä kolmekymppisenä.
Pointti on tämä: minulla on vaihtoehtoja. Ja niin on myös sinulla.
Minun tarinan pointti ei ole se että saavutin virstanpylvään aikaisin. Parasta on että strategiani on niin helposti toteutettavissa kaikille, jotka ovat tarpeeksi omistautuneita.
En tehnyt nerokasta sijoitussuunnitelmaa tai onnekasta sijoitusta kryptovaluuttoihin. En voittanut lotossa, myynyt yritystäni tai saanut ylennystä kovapalkkaiseen työhön.
Sen sijaan, aloitin sijoittamisen mahdollisimman ajoissa ja tein säästösuunnitelman. Tuosta päivästä lähtien olen sijoittanut indeksirahastoihin niin paljon kuin mahdollista. Korkoa korolle toimii kuin taika!
Ja jos et pysty aloittamaan säästämistä yhtä aikaisessa vaiheessa kuin minä, älä koskaan aliarvioi korkoa korolle-ilmiötä.
Ja niin kuin korkoa korolle-laskuri todisti, aliarvioin itsekin korkoa korolle voiman. Niin luultavasti sinäkin.
Joten aloita sijoittaminen tänään. Rakenna itsellesi vahva pohja ja taloudellinen riippumattomuus. Ennen kuin edes tajuat, sinulla on lukuisia vaihtoehtoja, joka on koko tämän ”rahapelin” tarkoitus.
Vau! Todella mielenkiintoisia ajatuksia.
Jaa artikkeli Facebookissa, jos uskot että moni ystävistäsi saisi arvokasta oppia Seanin vinkeistä!
Lähde: businessinsider.com
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vitsi: Nuori mies haluaa lainata vaseliinia petipuuhia varten – homma menee pahasti pieleen
- Sukeltajat löysivät 1600 vuotta vanhan hylyn, joka oli täynnä aarteita – 15 kuvaa
- 16-vuotiaasta pojasta naiseksi 17 kuukauden aikana – vaihe vaiheelta etenevä kuvakooste
- Et ole koskaan nähnyt näin likaista autoa – katso, kun se puhdistetaan aivan kuin uudeksi
- Tältä näyttää, kun yrität korjata kaiken itse – 20 huvittavaa kuvaa
- 10 hyytävää kuvaa, jotka osoittavat kuinka tärkeää turvavyön käyttäminen on
- Mikkelissä sijaitsevalla parkkipaikalla hässäkkä: ”Talvi pääsi yllättämään Tokmannin asiakkaat”
- 17 kuvaa, jotka saavat järjestelmälliset ihmiset takuulla hermostumaan
- Tämä uima-allas on aivan kuin unelma – katso, kun perhe täyttää sen ensimmäisen kerran
- Antiikki peilipöytä myynnissä suomikirppiksellä ja kahakan ainekset ovat valmiit: Lue keskustelu
- Tältä näyttää, kun yrität korjata kaiken itse – 20 huvittavaa kuvaa
- 16-vuotiaasta pojasta naiseksi 17 kuukauden aikana – vaihe vaiheelta etenevä kuvakooste
- Et ole koskaan nähnyt näin likaista autoa – katso, kun se puhdistetaan aivan kuin uudeksi
- Sukeltajat löysivät 1600 vuotta vanhan hylyn, joka oli täynnä aarteita – 15 kuvaa
- Vitsi: Nuori mies haluaa lainata vaseliinia petipuuhia varten – homma menee pahasti pieleen