Aiheuttavatko nämä kuvat sinulle ahdistusta? Sinulla saattaa olla tämä harvinainen fobia
Kuva: Leo Reynolds / Flickr
Kaikki pelkäävät jotain. Osa kammoksuu hämähäkkejä tai käärmeitä, kun taas toiset pelkäävät numeroita tai sosiaalisia tilanteita.
Ei ole epätavallista omata pelkoja, jotka eivät ole kaikista tavallisimmasta päästä. Jotkin fobiat ovat kuitenkin huomattavasti harvinaisempia kuin muut.
Eräs harvinainen fobia on nimeltään Trypofobia.
Trypofobia eli ”reikien pelkääminen” tunnistettiin ensimmäisen kerran vuonna 2005.
Kyseisen fobian omaavat henkilöt kertovat tuntevansa epämiellyttäviä tunnetiloja, kun he katsovat minkälaisia reikiä tahansa – oli kyse sitten pilleistä, ruoasta tai vaikkapa mehiläiskennosta.
Kuvat eivät aiheuta outoja reaktioita ihmisissä, joilla fobiaa ei ole.
Fobiasta kärsivät ihmiset voivat sen sijaan tuntea ahdistuneisuutta, kylmiä väreitä, sydämen tykytystä, unettomuutta tai hengenahdistusta.
Erään teorian mukaan kyseiset kuvat vaativat aivoilta enemmän prosessointitehoa, jonka vuoksi hengitys kiihtyy.
Oikeaa syytä ei kuitenkaan pystytä vielä kertomaan tarkasti.
Asiantuntijoiden mukaan trypofobia on voinut kehittyä lapsuuden traumojen seurauksena.
Kyseessä on kuitenkin vasta hiljattain tehty löytö, joten tutkimukset eivät ole vielä tulleet päätökseen.
Katso tässä artikkelissa olevia kuvia ja pidä silmällä kehosi reaktioita. Sinulla ei ole trypofobiaa, jos kuvat eivät herätä sinussa epämukavia tunteita.
Sen sijaan yllä luettelemamme oireiden ilmaantuessa sinulla saattaa olla jonkinasteinen trypofobia.
Jopa kahvia todella paljon rakastava henkilö voi tuntea olonsa epämiellyttäväksi katsoessaan juoman pintaan syntyneitä kuplia.
Entä saako kokonaisena halkaistu ja paistettu valkosipuli nostamaan sykettäsi?
Jopa kaikista arkipäiväisimmät välineet, kuten esimerkiksi pillit voivat aiheuttaa epämiellyttävää oloa.
Entäs nämä mehiläisten rakentamat hunajakennot?
Tutkijat selvittävät tällä hetkellä, miksi jotkin ihmiset ovat huomattavasti herkempiä nähdessään reikiä kuin muut.
Joten pidä itseäsi onnekkaana, mikäli nämä reiät ja kolot eivät saa oloasi epämukavaksi!
Jaa uutinen Facebokissa, jotta ystäväsi voivat saada lisätietoa tästä erikoisesta fobiasta!
Lähde: boredomtherapy.com
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Naurureaktiosta porttikielto – suomalainen ylläpitäjä vertaa sääntörikkomusta ylinopeuteen
- Näin meikki muuttaa ulkonäön – 18 kuvaa, joita katsoessa hieraiset silmiäsi
- Feissarimokat: suomalaismies haluaa valkaista peräpään – ei saa apua siivousfirmalta
- Teini sai vakavan loisinfektion tuiki tavalliselta turistirannalta – äiti jakoi hyytävät kuvat
- Suomalaisnainen laittaa miehelle kotiintuloajat – idea sai aikaan huvittuneita reaktioita
- Nämä röntgenkuvat paljastavat mitä kaikkea ihmiset ovet nielleen ja tunkeneet sisäänsä
- Henna ymmärsi kilohinnan väärin: ”Mä en ikinä vertaa kilohintoja”
- Miltä valmisruoat näyttävät kuvissa vs. todellisuudessa – 21 kuvaa
- Moni meistä laittaa laastarin väärin – tee näin ja se pysyy paremmin kiinni
- Suomalaispoika kertoo joutuneensa näyttämään myyjälle ”kassit” – erikoinen tapaus
- Tutkimus: tämän määrän petipuuhia harrastavat pariskunnat ovat kaikista onnellisimpia
- Äiti ihmetteli, miksi hänen poikansa kävelee oudosti: Järkyttävä totuus selvisi röntgenkuvasta
- 21-vuotias mies yrittää saada asuntoa – entinen vuokraisäntä lipsautti synkän salaisuuden
- Henna ymmärsi kilohinnan väärin: ”Mä en ikinä vertaa kilohintoja”
- Vältä tai ole varovainen inkiväärin kanssa jos lukeudut joihinkin näistä riskiryhmistä
- 20 ennen ja jälkeen kuvaa, joiden katsomisen jälkeen tekee mieli lopettaa alkoholin litkiminen
- 7 nostalgista lelua, joita kasarin ja ysärin lapset eivät tule koskaan unohtamaan
- ”Sulla oli vain yksi homma” – 20 kuvaa, joita katsoessa saa itkeä ja nauraa
- Mies epäili siivojaa varkaaksi – piilokamera paljasti todella karun totuuden vaimosta
- Työn laadusta on monia erilaisia käsityksiä – 19 kuvaa, joista on laatu kaukana