Anorexian päihittänyt nainen julkaisi ennen ja jälkeen kuvat – liikuttava kuvakooste

Anorexia on psyykkinen sairaus, joka vie pahimmillaan hengen. Onneksi tänä päivänä apua on saatavilla monilta tahoilta ja läheisten tuki on ennen kaikkea tärkeää.
Emelle Lewis sai kuulla sairastavansa anorexiaa, kun hän oli vasta 15-vuotias. Tuolloin nuori tyttö ajatteli olevansa ”läski ja ruma”, jonka vuoksi hän pudotti painoaan.
Kaikki meni kuitenkin pieleen ja hetkeä myöhemmin Emelle painoi enää vaivaiset 32 kiloa. Hän joutui useita kertoja sairaalaan ja oli pahimmillaan hengenvaarassa.
Jossakin vaiheessa tapahtui kuitenkin muutos, kun Emelle luki tarinoita anorexian päihittäneistä naisista. Emelle sai tarinoista motivaatiota, jonka ansiosta hän alkoi pikku hiljaa syödä enemmän ja harjoittelemaan kuntosalilla.
Nyt Emellen inspiroiva tarina auttaa muita samankaltaisessa tilanteessa olevia ihmisiä!
On surullista nähdä, kuinka pitkälle anorexia vie ihmisen pahimmassa tapauksessa.
Toivoa oli kuitenkin ilmassa, kun Emelle luki tarinoita muiden naisten taistelusta anorexiaa vastaan.
Eikä mennytkään kauaa, kun Emelle oli jo huomattavasti paremmassa kunnossa.
Sairaalassa otettu valokuva osoittaa, että naisesta ei pahimmillaan ollut jäljellä kuin luuta ja nahkaa.
Emellea on myöhemmin vaikea tunnistaa edes samaksi henkilöksi.
Hän syö paljon ja käy aktiivisesti kuntosalilla ja sen kyllä huomaa!
Jaa Emellen inspiroiva tarina Facebookissa!
Kuvat: Instagram / Emellegetswell
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Feissarimokat: nainen polttaa röökiä kerrostaloasunnossa – ”nirppanokat ruikuttaa”
- Feissarimokat: Nainen lähetti osoitteensa sijasta härskin linkin – ei tiedä mistä se ilmestyi
- Feissarimokat: Ruoka- ja henkitorvi menivät sekaisin – minne juoma oikein menee?
- Feissarimokat: hassu kysymys – reagoivatko käärmeet naisten kuukautisiin?
- 15 kuvaa, joista saa valtavan siivousinspiraation: jos et usko niin kurkkaa nämä
- Feissarimokat: Silja tilasi hampaiden valkaisuainetta Kiinasta – suuttui muiden varoituksista
- Feissarimokat: mies rakastui Nesteen myyjään – koittaa tavoittaa hänet sosiaalisessa mediassa
- Feissarimokat: Eerolla on ratkaisu ilmastonmuutokseen – repi pelihousunsa
- Feissarimokat: Hanna ihmetteli miksi poikaystävä vaihtoi pyyhkeen joka päivä – härski syy
- Feissarimokat: Kelan tuilla pärjää hyvin, eikä tarvitse käydä lainkaan töissä