Yksin erämaassa, hautautuneena painavan lumen seassa – painajainen ei voisi olla pahempi.

Yhdysvaltain Washingtonista kotoisin oleva lumilautailija on todella kiitollinen siitä, että hän on vielä elossa. Yksin Mt. Baker -vuorella laskettelemassa ollut mies oli hautautunut yli metrin syvyyteen painavan lumen alle eikä hän pystynyt liikuttamaan muuta kuin jalkojaan. Tilannetta ei helpottanut se, että laskettelija pystysuorassa pää maata kohti.

”Onni onnettomuudessa” olisi lievä ilmaus tässä tapauksessa.

Lumeen hautautunut lumilautailija oli henkisesti valmistautunut siihen, että hän tulisi tukehtumaan hitaasti omissa oloissaan. Tällä kertaa kävi kuitenkin uskomaton tuuri, sillä laskettelija sattui laskemaan hänen ohitseen huomaten maassa törröttävän lumilaudan.

Laudan huomannut laskettelija tajusi tilanteen vakavuuden ja riensi apuun niin nopeasti kuin mahdollista. Kovan kaivamisen jälkeen laskettelija sai lumilautailijan kasvot näkyviin ja molemmat osapuolet saivat huokaista helpotuksesta.

”Olin varma, että kuolisin yksin”, onnekas lautailija kertoi jälkikäteen.

Voit katsoa videon alapuolelta.

Jaa uutinen Facebookissa, jos tällaisen tuurin voisi pistää mielestäsi enkelten piikkiin.