Mies halusi näyttää korealaiselta pop-laulajalta – katso miltä hän näyttää 30 kosmeettisen toimenpiteen jälkeen
Thaimaalaismies muokkasi ulkonäköään dramaattisesti.
Thaimaasta kotoisin oleva Ratchadapong Prasit, 25, on noussut otsikoihin Aasiassa muutettuaan ulkonäkönsä korealaiseksi.
Mies kävi lukuisia kertoja plastiikkakirurgin vastaanotolla ja toimenpiteitä tehtiin yhteensä 30. Nyt Prasit on tyytyväinen ulkonäköönsä ja kertoo näyttävänsä Korean K-pop -tähdeltä.
Ratchadapong Prasitista otettuja ennen ja jälkeen kuvia katsoessa on vaikea sanoa että kyseessä on sama henkilö. Prasitille tehtiin muun muassa muutama nenäleikkaus, poskipäiden kohotus sekä silmänympärysten muokkaus.
Thaimaasta kotoisin oleva mies kävi yhteensä 30 kosmeettisessa toimenpiteessä ja käytti leikkauksiin rahaa yhteensä yli 8 000 dollaria. Miehen mukaan käytetty aika ja raha olivat vaivan arvoisia, sillä hänen mukaansa naiset rakastavat uutta lookkia.
Prasit (tunnetaan nykyään ’Minho’ -nimellä) sai inspiraationsa Etelä-Koreasta kotoisin olevalta pop-tähdeltä ja nousi ensimmäisen kerran otsikoihin jo vuonna 2017 kertoessaan tavoitteistaan. Alunperin kenkiä kadulla myynyt thaimaalaismies on tänä päivänä ammatiltaan tanssija.
Minho kertoo että dramaattinen muodonmuutos on maksanut itsensä takaisin korkojen kera. Hänen suosionsa sosiaalisessa mediassa on räjähtänyt ja hän on myös voittanut talenttikilpailuja esiintyessään tanssijana.
”Olen muodonmuutoksen aikana kohdannut monia haasteita ja vaikeuksia, mutta muutoksen jälkeen olen ollut täysin eri ihminen ja elämääni on tullut lukuisia uusia mahdollisuuksia”, Minho kertoi Daily News -uutisille.
En ole aikaisemmin kuullut ihmisestä, joka olisi halunnut käydä plastiikkakirurgin vastaanotolla näyttääkseen korealaiselta!
Jaa uutinen, jos tämä tuli yllätyksenä myös sinulle.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Feissarimokat: nainen petti ”vahingossa” – ihmettelee nyt miksi mies ei halua lähteä matkalle
- Tämä ranta näyttää todella rauhalliselta, mutta hetken kuluttua valtava aalto vyöryy kallion yli
- 21 perfektionistia, jotka hoitivat työnsä täydellisesti – kuvia on ilo katsoa
- Tältä näyttää, kun laiskuus viedään aivan liian pitkälle – 18 kuvaa
- Feissarimokat: Juha esiintyi Pohjois-Koreassa – lääkäri luuli psykoosiksi ja pisti hoitoon
- 15 kuvaa naisista, jotka harrastavat kehonrakennusta – huikeita kurveja ja lihaksia
- Nainen jätti poikaystävänsä – poikaystävän kosti päivittäin 3 vuoden ajan
- Älä tee tätä virhettä talvisin – voi aiheuttaa hengenvaarallisen tilanteen
- Naiset tekevät itselleen nenäkarvojen pidennyksiä – katso miltä lopputulos näyttää
- Naisen rintavarustus reagoi kylmään säähän suorassa lähetyksessä – video puhuu puolestaan