Mies herää hieronnan jälkeen ja huomaa selässään verenpunaisia jälkiä – haluaa nyt varoittaa muita
Balilla lomaa viettänyt pariskunta joutui uskonnolliseen hierontaan.
Bali on suosittu turistikohde, johon matkustavat ihmiset haluavat lämpöä, hyvää ruokaa ja kauniita nähtävyyksiä.
Etelä-Australiasta kotoisin oleva Candise Raidon ja hänen miehensä, Matthew, olivat olleet Balilla kuuden päivän ajan, kun he päättivät ottaa hieronnan.
”Rentouttavasta” ja ”ihanasta” hieronnasti tuli kuitenkin jotain aivan muutta. Matthew oli järkyttynyt, kun hän katsoi selkäänsä seuraavana päivänä.
Candise Raison kertoo Dailu Mail Australialle että hän tilasi palvelun hierontasovelluksen välityksellä. Palveluun kuului että hieroja saapui heidän hotellilleen, eikä Candisen ja hänen miehensä tarvinnut lähteä ulos.
Mutta kun Matthewn hierontavuoro tuli, hieroja kysyi halusiko hän saada ”punaisen lohikäärmeen ulos kehostaan”.
Matthew vastasi: ”Anna mennä!”
He eivät tajunneet että hieroja teki Matthewlle ”uskonnollisen rituaalin”.
”En tiedä mitä tarkoitat, mutta miehelläni on tapana kokeilla uusia asioita, joten anna mennä!”, Candise kertoo.
Hän kertoo kuinka hieroja alkoi viiltää miestä kolikon avulla. Hieroja kertoi että se tulisi olemaan aamulla ”punainen lohikäärme.”
Kyseistä rituaalia kutsutaan ”gua shuaksi” ja sen tarkoituksena on poistaa epäpuhtauksia lihaksista.
Hieronnan aikana käytetään kiviä tai kolikoita, joiden avulla ihoa raavitaan ja toimenpiteestä jää usein pelottavan näköisiä punaisia jälkiä.
Seuraavana päivänä Matthewn selkä oli täynnä suuria punaisia jälkiä, niskasta häntäluuhun asti.
Matthew oli shokissa mutta samalla huvittunut
”Jos olen aivan rehellinen, niin me kaikki purskahdimme nauruun”, Candise kertoo.
Erikoisella hieronnalla oli suuri vaikutus. Matthewn mukaan hän kärsii kroonisista selkäkivuista.
Matthewin mukaan hänen työnsä on raskasta ja se on aiheuttanut selkäkipuja yli kolmen vuoden ajan.
Kesti kauan ennen kuin jäljet katosivat
”Hän ei ole valittanut että selkäkipuja olisi enää”, Candise toteaa.
Candisen mukaan ihoon ei ollut mennyt rikki, vaikka se olikin verenpunainen. Viisi päivää myöhemmin Matthewn selkä näytti melkein normaalilta.
”Jäljet näkyvät edelleen, mutta ne ovat todella haaleita.”
Tiedän että moni teistä rakastaa hierontaa ja sen tuomaa rentoa oloa.
Joskus on kuitenkin hyvä varmistaa, millaisia palveluita ”tilaa” ulkomailla. Jos heiroja haluaa tehdä ”punaisen lohikäärmeen”, niin kannattaa ottaa asiasta tarkemmin selvää.
Jaa tieto Facebookissa, jotta muut osaavat olla tarkkana eksoottisten palveluiden kanssa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 16-vuotiaasta pojasta naiseksi 17 kuukauden aikana – vaihe vaiheelta etenevä kuvakooste
- Et ole koskaan nähnyt näin likaista autoa – katso, kun se puhdistetaan aivan kuin uudeksi
- Tältä näyttää, kun yrität korjata kaiken itse – 20 huvittavaa kuvaa
- 10 hyytävää kuvaa, jotka osoittavat kuinka tärkeää turvavyön käyttäminen on
- Mikkelissä sijaitsevalla parkkipaikalla hässäkkä: ”Talvi pääsi yllättämään Tokmannin asiakkaat”
- 17 kuvaa, jotka saavat järjestelmälliset ihmiset takuulla hermostumaan
- Tämä uima-allas on aivan kuin unelma – katso, kun perhe täyttää sen ensimmäisen kerran
- Antiikki peilipöytä myynnissä suomikirppiksellä ja kahakan ainekset ovat valmiit: Lue keskustelu
- Kuvia, joiden jälkeen ei tee mieli laittaa ruokaa enää ikinä – 19 katastrofaalista mokaa
- Vinkit uudelle yrittäjälle – oma liiketila on mennyttä aikaa, nyt dropshipataan
- 17 kuvaa, jotka saavat järjestelmälliset ihmiset takuulla hermostumaan
- Mikkelissä sijaitsevalla parkkipaikalla hässäkkä: ”Talvi pääsi yllättämään Tokmannin asiakkaat”
- 10 hyytävää kuvaa, jotka osoittavat kuinka tärkeää turvavyön käyttäminen on
- Tältä näyttää, kun yrität korjata kaiken itse – 20 huvittavaa kuvaa
- 16-vuotiaasta pojasta naiseksi 17 kuukauden aikana – vaihe vaiheelta etenevä kuvakooste
- Et ole koskaan nähnyt näin likaista autoa – katso, kun se puhdistetaan aivan kuin uudeksi