Mies yskästä 2 kuukauden ajan – sairaalassa tehty tutkimus paljasti jotain ällöttävää
Etelä-Kiinan Fujianin provinssin sairaalaan hakeutunut mies oli kärsinyt pitkään kurkkukivusta ja yskästä. Lääkärit eivät olisi kuitenkaan osanneet odottaa, että hänen kurkustaan löytyisi loinen.
Mies oli omien sanojensa mukaan yskinyt lähes kahden kuukauden ajan. Hän oli huolestunut omasta terveydellisestä tilastaan, sillä yskimisen yhteydessä tuli verta ja erikoista limaa. Lopulta oireiden voimistuessa hän päätti hakeutua lääkäriin.
Lääkärit päättivät, että potilaalle tehtäisiin röntgenkuvaus. Tämä ei kuitenkaan paljastanut mitään konkreettista. Lääkärit päätyivät seuraavaksi kuvaamaan potilaan keuhkot sisältäpäin pienen kameran avulla.
Oireiden aiheuttaja selvisi
Lääkärit tutkivat miehen hengitysteitä ja löysivät iilimadon, joka oli aiheuttanut yskää ja verenvuotoa. Tapaus päätyi kiinalaismiehen kannalta onnellisesti, sillä kurkkuun kiinnittynyt iilimato saatiin poistettua hänen kurkustaan ilman sen suurempia ongelmia.
Lääkäreiden mukaan mies oli todennäköisesti saanut loisen juomavedestä. Tämän vuoksi osaa Fujianin provinssin asukkaista on kehotettu keittämään vesi ennen juomista.
Voit katsoa oheiselta videolta, kuinka suureksi iilimato oli ehtinyt kasvaa kahden kuukauden aikana.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Et ole koskaan nähnyt näin likaista autoa – katso, kun se puhdistetaan aivan kuin uudeksi
- Tältä näyttää, kun yrität korjata kaiken itse – 20 huvittavaa kuvaa
- 10 hyytävää kuvaa, jotka osoittavat kuinka tärkeää turvavyön käyttäminen on
- Mikkelissä sijaitsevalla parkkipaikalla hässäkkä: ”Talvi pääsi yllättämään Tokmannin asiakkaat”
- 17 kuvaa, jotka saavat järjestelmälliset ihmiset takuulla hermostumaan
- Tämä uima-allas on aivan kuin unelma – katso, kun perhe täyttää sen ensimmäisen kerran
- Antiikki peilipöytä myynnissä suomikirppiksellä ja kahakan ainekset ovat valmiit: Lue keskustelu
- Kuvia, joiden jälkeen ei tee mieli laittaa ruokaa enää ikinä – 19 katastrofaalista mokaa
- Vinkit uudelle yrittäjälle – oma liiketila on mennyttä aikaa, nyt dropshipataan
- Tutkimus: tämä asento aiheuttaa eniten onnettomuuksia ja tapaturmia petipuuhien aikana
- 17 kuvaa, jotka saavat järjestelmälliset ihmiset takuulla hermostumaan
- Mikkelissä sijaitsevalla parkkipaikalla hässäkkä: ”Talvi pääsi yllättämään Tokmannin asiakkaat”
- 10 hyytävää kuvaa, jotka osoittavat kuinka tärkeää turvavyön käyttäminen on
- Tältä näyttää, kun yrität korjata kaiken itse – 20 huvittavaa kuvaa
- Et ole koskaan nähnyt näin likaista autoa – katso, kun se puhdistetaan aivan kuin uudeksi