Nainen bongasi tienvarresta jätesäkin, joka liikkui: teki ainoan oikean päätöksen
On vaikea käsittää sitä, kuinka joillakin ihmisillä on kyky satuttaa muita kaikista heikoimmassa asemassa olevia eläimiä tai ihmisiä.
Yläasteen opettaja, Malissa Sergent Lewis, oli matkalla töihin elokuisena maanantaipäivänä vuonna 2016, kun hän huomasi tien varrella muovipussin, joka liikkui. Yhdysvaltain osavaltiosta, Kentuckysta kotoisin oleva opettaja päätti seuraavaksi pysäyttää autonsa ja kaivaa kameransa esiin.
Pussin sisällä oli selväsi jotain elävää, sillä liike voimistui kun Malissa lähestyi sitä.
Hänellä ei olisi aavistustakaan, mitä sen sisäpuolelta tulisi löytymään. Yksi asia oli kuitenkin varma: hän halusi pelastaa pulassa olevan eläimen.
– Tilanne oli todella absurdi. Pussin sisällä oli jotain elävää, ja tiesin että minun täytyi auttaa sitä, Malissa kertoo The Dodo -sivustolle.
Malissa avasi pussin ja joutui hieraisemaan silmiään – sen sisäpuolella oli pieni koiranpentu.
Kiitollinen koiranpentu huomasi Malissan ja alkoi heiluttamaan häntäänsä. Nainen tiesi että tarina tulisi päättymään hyvin, kun hän näki koiran olevan vielä hyvässä kunnossa.
Koiralla oli kaulapanta, mutta ei minkäänlaista lappua, joka olisi auttanut paikantamaan sen omistajaa. Tarkoituksena oli ilmeisesti se että kukaan ei koskaan tulisi edes löytämään koiran alkuperäistä omistajaa, joka jätti pennun heitteille. Ilman Melissaa koiranpentu olisi luultavasti menehtynyt.
Koira sai nimekseen Hefty
Lewis päätti pitää Heftyn, joka kiintyi nopeasti pelastajaansa.
– Me rakastamme tätä suloista koiranpentua. Heftysta tullaan pitämään huolta ja tarjoamme hänelle rakastavaisen kodin. Olen todella iloinen siitä että satuin paikalle juuri oikeaan aikaan, Malissa toteaa.
Malissa latasi kuvaamansa videon nettiin ja kirjoitti saatteeksi: ”Jos tämä on sinun pentusi, olethan yhteydessä minuun. Jos olet se joka jätti koiran muovipussin sisälle… Olet todella sairas.”
Voit katsoa tilanteesta kertovan videon alapuolelta!
Jaa uutinen Facebookissa, jos arvostat sitä että Malissa pysähtyi tienvarteen katsomaan mistä oli kyse!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vitsi: Nuori mies haluaa lainata vaseliinia petipuuhia varten – homma menee pahasti pieleen
- Sukeltajat löysivät 1600 vuotta vanhan hylyn, joka oli täynnä aarteita – 15 kuvaa
- 16-vuotiaasta pojasta naiseksi 17 kuukauden aikana – vaihe vaiheelta etenevä kuvakooste
- Et ole koskaan nähnyt näin likaista autoa – katso, kun se puhdistetaan aivan kuin uudeksi
- Tältä näyttää, kun yrität korjata kaiken itse – 20 huvittavaa kuvaa
- 10 hyytävää kuvaa, jotka osoittavat kuinka tärkeää turvavyön käyttäminen on
- Mikkelissä sijaitsevalla parkkipaikalla hässäkkä: ”Talvi pääsi yllättämään Tokmannin asiakkaat”
- 17 kuvaa, jotka saavat järjestelmälliset ihmiset takuulla hermostumaan
- Tämä uima-allas on aivan kuin unelma – katso, kun perhe täyttää sen ensimmäisen kerran
- Antiikki peilipöytä myynnissä suomikirppiksellä ja kahakan ainekset ovat valmiit: Lue keskustelu
- Tältä näyttää, kun yrität korjata kaiken itse – 20 huvittavaa kuvaa
- 16-vuotiaasta pojasta naiseksi 17 kuukauden aikana – vaihe vaiheelta etenevä kuvakooste
- Et ole koskaan nähnyt näin likaista autoa – katso, kun se puhdistetaan aivan kuin uudeksi
- Sukeltajat löysivät 1600 vuotta vanhan hylyn, joka oli täynnä aarteita – 15 kuvaa
- Vitsi: Nuori mies haluaa lainata vaseliinia petipuuhia varten – homma menee pahasti pieleen