Mary Magdalene on käynnyt niin monta kertaa plastiikkakirurgin vastaanotolla, että hän on pudonnut jo laskuista. Mary myöntää olevansa koukussa kauneusleikkauksiin ja ulkonäkönsä muokkaukseen.

Torontosta kotoisin oleva Mary meni ensimmäiseen kauneusleikkaukseen 21-vuotiaana, jolloin hän hankki itselleen silikonirinnat. Silikonirinnat hankkinut Mary kertoo toimeenpiteen tapahtuneen meksikolaisen hammaslääkärin luona (kyllä, kuulit oikein).

Nykyään Mary paljastaa käyttäneensä yhteensä 300 tuhatta dollaria ulkonäkönsä muokkaamiseen.

Mary kertoo ottaneensa huuliinsa ja poskiinsa lukemattomia täytteitä. Lisäksi hän kertoo ottaneensa tisseihin viisi kertaa lisätäytettä ja peppuun vaatimattomat kolme kertaa. Hänelle on myös tehty 2 vaginaleikkausta, jossa alapään ulkonäköä on ”kohennettu”. En jaksa luetella kaikkea tähän, sillä Mary ei edes itse muista kaikkia tehtyjä toimenpiteitä.

Maryn kuppikoko on 38J ja hän väittää omistavansa ”maailman lihaisimman vaginan” – mitähän tämä mahtaakin sitten tarkoittaa?

”Minulle plastiikkakirurgia on ekstremelaji ja harrastus, jota rakastan”, Mary toteaa.

Mitä mieltä olet – hitti vai huti?