Riesaavatko muurahaiset mökillä? 7 todella helppoa keinoa, joilla pääset niistä eroon
Muurahaiset saattavat olla ärsyttävä ongelma kesämökeillä.
Kokosimme listan nikseistä, joilla voit ennaltaehkäistä muurahaisten tuloa ja myös hävittää muurahaisten pesiä. 6. niksiä pystyy tekemään ilman torjuntaineita, joka on hyvä erityisesti jos pihalla leikkii lapsia ja kotieläimiä.
Niksit ovat lähinnä sokerimuurahaisia eli mauriaisia varten. Kekomuurahaiset eivät yleensä tule koteihin sisälle asti, vaan ne pysyttelevät ulkona.
Katso vinkit alta:
1. Aseta kertakäyttölautaset pöydän ja tuolien jalkojen alle. Täytä lautaset sen jälkeen vedellä.
2. Huuhdo kaikki pullot ja tölkit ennen kuin latat ne pussiin.
Pienikin pisara limua riittää, että muurahainen vie viestin pesään, jonka jälkeen alkaa invaasio.
Kevyt huuhtelu riittää.
3. Valmista muurahaisille ansa, mikäli ne ovat jo päässeet sisälle. Tarvitset seokseen sokeria, vettä ja booraksia (hyönteismyrkky).
Lisää lasiin 3 rkl sokeria.
Lisää tämän jälkeen 1 rkl booraksia.
Lisää vesi varovaisesti, niin että seos säilyttää siirappimaisen koostumuksensa.
Tämän jälkeen kaada seos muoviastiaan, jossa on kansi. Pistele astiaan pieniä reikiä.
Ja ansa on valmis! Pistä ansa paikkaan, johon lapset ja kotieläimet eivät pääse.
4. Suihkuta etikkaa, minkä avulla löydät muurahaisten pesän.
Muurahainen yleensä kääntyy takaisin kotipesäänsä kohti, kun sen kulkuväylälle on ruiskutettu etikkaa.
5. Pesän hävittäminen omalta pihalta myrkyn avulla saattaa kuulostaa ikävältä vaihtoehdolta.
Käytä siis myrkyn sijasta vettä: laita vesiletku muurahaispesän päälle ja anna veden valua noin 10 minuutin ajan. Toista sama toimenpide joka päivä, kunnes muurahaiset ovat hävinneet.
6. Hävitä pesä tehokkaasti kiehuvan veden ja cayennepippurin avulla.
Lisää veteen caynnepippuria ja kuumenna seos kiehuvaksi. Tämän jälkeen mene ulos ja kaada tulikuuma seos muurahaispesään.
7. Suihkuta muurahaisten entisille kulkuväylille etikkavesi-saippuaseosta sen jälkeen, kun olet hävittänyt pesän.
Seokseen tulee: tilkka astianpesuainetta.
Jonka jälkeen pullo täytetään kokonaan etikalla ja vedellä. (lisää molempia saman verran)
Tämän jälkeen muurahaisongelman tulisi olla ohitse.
Katso vielä koko video alapuolelta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vitsi: Nuori mies haluaa lainata vaseliinia petipuuhia varten – homma menee pahasti pieleen
- Sukeltajat löysivät 1600 vuotta vanhan hylyn, joka oli täynnä aarteita – 15 kuvaa
- 16-vuotiaasta pojasta naiseksi 17 kuukauden aikana – vaihe vaiheelta etenevä kuvakooste
- Et ole koskaan nähnyt näin likaista autoa – katso, kun se puhdistetaan aivan kuin uudeksi
- Tältä näyttää, kun yrität korjata kaiken itse – 20 huvittavaa kuvaa
- 10 hyytävää kuvaa, jotka osoittavat kuinka tärkeää turvavyön käyttäminen on
- Mikkelissä sijaitsevalla parkkipaikalla hässäkkä: ”Talvi pääsi yllättämään Tokmannin asiakkaat”
- 17 kuvaa, jotka saavat järjestelmälliset ihmiset takuulla hermostumaan
- Tämä uima-allas on aivan kuin unelma – katso, kun perhe täyttää sen ensimmäisen kerran
- Antiikki peilipöytä myynnissä suomikirppiksellä ja kahakan ainekset ovat valmiit: Lue keskustelu
- Tältä näyttää, kun yrität korjata kaiken itse – 20 huvittavaa kuvaa
- 16-vuotiaasta pojasta naiseksi 17 kuukauden aikana – vaihe vaiheelta etenevä kuvakooste
- Et ole koskaan nähnyt näin likaista autoa – katso, kun se puhdistetaan aivan kuin uudeksi
- Sukeltajat löysivät 1600 vuotta vanhan hylyn, joka oli täynnä aarteita – 15 kuvaa
- Vitsi: Nuori mies haluaa lainata vaseliinia petipuuhia varten – homma menee pahasti pieleen