Laulaja Ilta kertoo Vain elämää -ohjelmassa omista terveyshaasteistaan.

Ilta kertoo Seiskan mukaan ohjelmassa, että hän taisteli terveysongelmien kanssa syksyllä 2023 ilmestyneen kappaleen julkaisuaikana.

– Noihin aikoihin mulla oli vaikeaa äänen kanssa. Olin laulanut niin paljon, että mun ääni oli mennyt vähän pilalle, Ilta kertoo muille artisteille.

Kertoo laulamisen olleen aina suuri osa identiteettiä.

– Olen kasvanut biisintekijäksi ja artistiksi samalla, mutta olen aina ollut laulaja. Olin aina jotenkin ollut sellainen, että pystyn laulamaan mitä vaan kuinka korkealta tahansa ja tehnyt niin paljon. Sitten se ääni menikin. Mulle tuli äänihuulikyhmyt. Sitten se ääni oli aika rosoinen. Se on ollut rankimpia kamppailuja äänen kanssa, Ilta kertoo liikuttuneena.

Vain elämää -ohjelmassa nähdään myös videoklippi, jossa Ilta pitelee mehujääpuikkoa sairaalassa. Laulajan äänihuulukyhmyt leikattiin.

Aiheuttaa käheyttä

Äänihuulikyhmyt ovat äänihuulissa ja kurkunpäässä esiintyvää turvotusta tai hyvänlaatuisia kasvaimia, jotka johtavat äänen käheytymiseen, terveyskirjasto Duodecim kertoo.

Ilta kertoo käheän äänen olleen kova paikka.

– Tiedän miltä tuntuu, kun kaikki sujuu hyvin. Ja miltä tuntuu vetää keikkaa ajatellen vaan, että selviää tästä ja pääsee nukkumaan. Ja lasken päiviä, milloin on seuraava studiosessio, Ilta kertoo kyyneleet silmissä.

Leikkauksen jälkeen Ilta kertoo hänen äänensä tuntuneen erilaiselta, jonka seurauksena hänen piti löytää äänensä uudestaan.

Lähde: Seiska