Facebook-ryhmien ylläpitäjillä on oikeus poistaa ja antaa varoituksia ryhmän muille jäsenille. Tietyillä ihmisillä valta tuppaa kuitenkin nousemaan päähän, jonka seurauksena varoituksia ja porttikieltoja alkaa ilmestyä kuin sieniä sateella.

Sirkka julkaisi kuvan Zsar-Outletista ja kertoi sen olevan hyvä matkakohde korona-aikana. Sirkan mukaan alueella ei ollut ruuhkaa, joten shoppailua pystyi harrastamaan rauhassa. Voi lukea alapuolelta mitä seuraavaksi tapahtui.

Toisessa julkaisussa suomalaismies sai varoituksen Tuomolta, joka toimii ylläpitäjänä eräässä Facebook-ryhmässä. Suomalaismies ei tuntunut olevan kuitenkaan yhteistyöhaluinen ja niinpä hän lopulta lensi pois koko ryhmästä.