Tämän pojan paidasta otettu kuva paljastaa oletko perfektionisti – katso kuva ja selvitä

Pienet pielessä olevat yksityiskohdat voivat ärsyttää toden teolla ja tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että olet perfektionisti.
Perfektionismia tavoitteleva henkilö uskoo siihen että täydellisyyttä kuuluu ja pitää tavoitella. Perfektionisti voi olla myös haitaksi mielenterveydelle, jos täydellisyyttä huonompaa ei voi hyväksyä. Yleensä äärimmäisen itsekriittiset ja luokattoman kovia tavoitteita asettavat ihmiset ovat perfektionisteja. Tällaiset tyypit toki menestyvät yleensä erinomaisesti yrittäjinä tai työntekijöinä, jopa oman terveytensä kustannuksella.
Perfektionismi kulkee suvussa
Monien muiden luonteenpiirteiden tavoin, myös perfektionismilla on tapana kulkea suvussa ja siksi sillä uskotaan olevan geneettinen tekijä. Myös kulttuuri ja kasvatus voivat vaikuttaa perfektionismin kehittymiseen.
Tällä hetkellä netissä leviää kuva paidasta, jota katsoessa perfektionistien on helppo tunnistaa itsensä
Perfektionistit voivat jopa suuttua siitä, kun asiat ovat tahalleen epäjärjestyksessä tai tehty huonosti. Sen sijaan tavallinen ihminen ei koe tällaisissa tilanteissa mitään kovin ärsyttävää ja hän päättääkin antaa asian olla.
Alla kuva, jota katsomalla voi löytää ainakin viitteitä siitä, onko perfektionisti vai ei:
Olitko ärsyyntynyt, turhautunut tai jopa vihainen katsoessasi tätä kuvaa? Olisitko halunnut repiä paidan pois pojan päältä? – Olet luultavasti perfektionisti, jos tunsit jotain ohella mainituista tunnetiloista.
Jaa uutinen Facebookissa ja katso mitä mieltä ystäväsi ovat tästä kuvasta!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Feissarimokat: Paula vajaat 3000 euroa tililleen – käytti ne vaikkei tiedä mistä rahat ovat
- Feissarimokat: naapuri haluaa kieltää pyykinpesun – ”kerran kuussa riittäisi hyvin”
- Feissarimokat: ilmaisen sohvan antaminen voi olla todella vaikeaa – Mikko avautuu tilanteesta
- Feissarimokat: Suomalaisen miehen saunaan ja suihkuun menemisessä on koominen ero
- Tässä kuvassa piileskelee erittäin vaarallinen käärme – löydätkö sen vai astuisitko päälle?
- Feissarimokat: ”olisiko sinulla jyrsijän tarvikkeita ja sit semmosia elokuvia”
- Feissarimokat: nainen päätti pissata lasiin selvittääkseen onko hän raskaana
- Feissarimokat: Pia avautuu pitkävihaisesta K-kauppiaasta – tarina ei uppoa muihin
- Vitsi: Jukka nukkui aviomiehen ja vaimon kanssa samassa sängyssä – yöllä tapahtui jotain erikoista
- Feissarimokat: 10000 askelta päivässä ei ole mitään – nainen kertoo kävelevänsä 40000 askelta päivässä