Tämän vuoksi varoituskylttejä tulisi kunnioittaa – vaarallinen temppu meinasi viedä isoäidin hengen
Steng tekee töitä Etelä-Koreassa, mutta vierailee säännöllisesti perheensä luona Teksasissa. Steng sai kuitenkin vilunväristyksiä, kun hänen isänsä laittoi kuvia isoäidistä joka oli matkalla Islannissa. Isoäiti oli halunnut matkustaa Stengin isän kanssa Islantiin kokeakseen ”pohjoisen luonnon kauneuden” – ja hän saikin kokea sen oikein olan takaa.
Kaikki sattui Jökulsárlónin laguunissa, joka sijaitsee Kaakkois-Islannissa. Stengin isoäiti oli huomannut suuren jääkimpaleen, joka näytti aivan valtaistuimelta ja päättänyt tämän jälkeen ottaa täydellisen valokuvan. Isoäiti istahti jäiselle ”valtaistuimelle” ja samaan aikaan hänen poikansa otti valokuvan – tilanne ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan.
Tarvittiin vain yksi jäinen aalto ja isoäiti oli matkalla avomerelle. Hän kuitenkin onnistui pysymään valtaistuimensa päällä putoamatta hyytävään mereen.
”Näin isäni kertoi tapahtuneesta”, Steng kertoo ja lukee yhden tekstiviesteistä, jonka isä oli lähettänyt:
”Isoäiti istui valtaistuimelle, kun suuri aalto oli tuonut sen rannalle. Tämän jälkeen uusi aalto tuli heiluttaen jääkimpaletta sivulta sivulle. Aallon valuessa takaisin, valtaistuin lähti mukana ja sen myötä myös isoäitisi.”
Stengin isä kertoo, että isoäiti ajautui niin kauas että pelastustoimenpiteet oli pakko aloittaa. Onneksi paikalla sattui olemaan tuntematon henkilö, joka pystyi auttamaan. Erään laivan kapteeni pelasti isoäidin ja hän oli seurannut tilannetta vierestä jo pidemmän aikaa.
”Hän vain sattui olemaan rannan läheisyydessä, kun koko tilanne sattui. Laivan kapteeni meni isoäitini luokse ja hinasi jäisen valtaistuimen takaisin rantaan pitäen huolta että isoäiti pysyi kyydissä”, Stengin isä kertoo.
Stengin isä ja isoäiti ovat edelleen lomailemassa Islannissa pienestä välikohtauksesta huolimatta. Isän mukaan muutkin olivat poseeranneet jäisellä valtaistuimella, joten isoäidillä sattui käymään huono tuuri.
”Tämä on juuri sellaista, mitä tapahtuisi vain ja ainoastaan minun perheelleni”, Steng toteaa.
Tarinalla oli onnellinen loppu, joten internetissä tapauksesta lukeneet ihmiset ovat pitäneet isoäidin seikkailua todella huvittavana.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Sukeltajat löysivät 1600 vuotta vanhan hylyn, joka oli täynnä aarteita – 15 kuvaa
- 16-vuotiaasta pojasta naiseksi 17 kuukauden aikana – vaihe vaiheelta etenevä kuvakooste
- Et ole koskaan nähnyt näin likaista autoa – katso, kun se puhdistetaan aivan kuin uudeksi
- Tältä näyttää, kun yrität korjata kaiken itse – 20 huvittavaa kuvaa
- 10 hyytävää kuvaa, jotka osoittavat kuinka tärkeää turvavyön käyttäminen on
- Mikkelissä sijaitsevalla parkkipaikalla hässäkkä: ”Talvi pääsi yllättämään Tokmannin asiakkaat”
- 17 kuvaa, jotka saavat järjestelmälliset ihmiset takuulla hermostumaan
- Tämä uima-allas on aivan kuin unelma – katso, kun perhe täyttää sen ensimmäisen kerran
- Antiikki peilipöytä myynnissä suomikirppiksellä ja kahakan ainekset ovat valmiit: Lue keskustelu
- Kuvia, joiden jälkeen ei tee mieli laittaa ruokaa enää ikinä – 19 katastrofaalista mokaa
- Mikkelissä sijaitsevalla parkkipaikalla hässäkkä: ”Talvi pääsi yllättämään Tokmannin asiakkaat”
- Tältä näyttää, kun yrität korjata kaiken itse – 20 huvittavaa kuvaa
- 10 hyytävää kuvaa, jotka osoittavat kuinka tärkeää turvavyön käyttäminen on
- 16-vuotiaasta pojasta naiseksi 17 kuukauden aikana – vaihe vaiheelta etenevä kuvakooste
- Et ole koskaan nähnyt näin likaista autoa – katso, kun se puhdistetaan aivan kuin uudeksi