Yliopistotutkimus: Haistelemalla pieruja voi ehkäistä näitä vakavia sairauksia

Englantilaisessa Exeterin lääketieteellisessä yliopistossa suoritettu tutkimus paljastaa pierujen haistelun positiiviset terveysvaikutukset.
Saattaa kuulostaa melko erikoiselta ja jopa vastenmieliseltä, mutta haistelemalla pieruja voi ehkäistä sairastumista lukuisiin vakaviin sairauksiin. Englantilaisessa Exeterin lääketieteellisessä yliopistossa suoritettu tutkimus osoittaa, kuinka kananmunalta haisevat pierut sisältävät kaasua, jolla on positiivisia terveysvaikutuksia.
Pierujen haistelun terveysvaikutukset perustuvat niiden sisältämään rikkivetyyn, jonka haistelu pienissä määrin voi tutkimuksen mukaan ehkäistä muun muassa sairastumista syöpään, sydänkohtauksiin, diabetekseen, nivelsairauksiin sekä Alzheimerin tautiin.
Professori Matt Whiteman Exeterin yliopistosta totesi asiasta näin:
”Kun solut altistuvat taudille, ne pyrkivät tuottamaan pieniä määriä rikkivetyä. Tämä mahdollistaa solujen elämisen. Jos näin ei tapahdu, solut kuolevat.”
Suurissa määrin haisteltuna rikkivety on kuitenkin myrkyllistä, joten pieruja tulee muistaa haistella maltillisesti.
Lähteet: Time.com, Western Daily Press
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Feissarimokat: Voiko vessassa kasvavaa sientä syödä – söisitkö sinä?
- Feissarimokat: ”ihminen ei voi himoilleen mitään” – suomalaismies puolustelee ahdistelijoita
- Feissarimokat: nainen lähetti kuvan rintavarustuksestaan KELA:lle – nolo moka
- Feissarimokat: Paula vajaat 3000 euroa tililleen – käytti ne vaikkei tiedä mistä rahat ovat
- Feissarimokat: naapuri haluaa kieltää pyykinpesun – ”kerran kuussa riittäisi hyvin”
- Feissarimokat: ilmaisen sohvan antaminen voi olla todella vaikeaa – Mikko avautuu tilanteesta
- Feissarimokat: Suomalaisen miehen saunaan ja suihkuun menemisessä on koominen ero
- Tässä kuvassa piileskelee erittäin vaarallinen käärme – löydätkö sen vai astuisitko päälle?
- Feissarimokat: ”olisiko sinulla jyrsijän tarvikkeita ja sit semmosia elokuvia”
- Feissarimokat: nainen päätti pissata lasiin selvittääkseen onko hän raskaana